Päivän filosofinen purkaus. Me ollaan kaikki niin erilaisia, mutta kuitenkin niin samanlaisia. Kaikilla on jonkinlaisia tarpeita, joiden tyydyttämiseen tarvitaan muita ihmisiä. Mielenkiintoista on se, mitä tapahtuu, kun toinen ihminen estää tarpeen toteutumisen. Silloin ihmisten välille syntyy konflikti ja usein konflikti voi johtua erilaisuudesta.
Mulla on tarve auttaa ihmisiä ja tarve tulla myös kuulluksi ja ymmärretyksi. Eräässä ihmissuhteessa toteutin tarvettani auttaa, kun kuuntelin ystäväni valitusta hänen vaikeasta elämäntilanteestani. Vähitellen tilanne kuitenkin pitkittyi ja aloin tuntea jo oloni likakaivoksi. Tilanne turhautti siksi, että valitus ei itseasiassa tuntunut auttavan ystävääni yhtään, sillä jos jokin asia sai ratkaisun toinen tuli tilalle. Suurin ongelma kuitenkin lieni se, etten kokenut itse tulevani vastavuoroisesti kuulluksi ja ymmärretyksi. Rohkaistuin ottamaan asian esille ja kertomaan siitä hänelle. Toivoin, että hän kysyisi minulta enemmän kysymyksiä. Minulle on ominaista, että jos keskustelukumppani ei kysy, vaan puhuu enimmäkseen omasta elämästään, oletan, ettei hän ole minun elämästäni kovin kiinnostunut. Hän taas toivoi, että puhuisin oma-aloitteisemmin, sillä hänellä on se mielikuva, että jos toinen ei kerro, hän ei välttämättä halua puhua omasta elämästään. Opettavaista, näimme asiat vaan niin erilaisella tavalla.
Kumman näkökulma on sitten "oikea"? Pitäisikö kaikkien ihmisten olla oma-aloitteisia polottajia vai pitäisikö ihmisten esittää enemmän kysymyksiä kiinnostumisen merkiksi? No ei kumpikaan. Ehkäpä ratkaisuna on kultainen keskitie kahden eriluonteisen ihmisen välille. Mutta ennen kuin sitä keskitietä voi määrittää, on nostettava erilaisuudesta aiheutuvat ongelmat pöydälle. Se ei ole kovin helppoa, huomattavasti helpompaa on demonisoida toisen ihmisen käyttäytyminen, vaikkapa puhumalla hänestä selän takana. Se helpottaa oloa, sillä toisen käyttäytymismalli vaikuttaa valituksen jälkeen "huonommalta" - mutta onko se kovin rakentavaa?
Erilaiset ihmiset voivat tiedostaa toisen luonteenpiirteet, jotka poikkeavat huomattavasti omastaan. Me näemme asiat niin eri tavalla, että sitä on hankala välillä nähdä. Paras tapa lienee kysyä, miltä pallo sinun puoleltasi oikein näyttää. (Ja jos toinen ei näytä kysyvän vastaavasti pallonpuoliskostasi, paras tapa lienee vaan polottaa ;D).
Lesson learned, thank you.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti