Dunning-Kruger-ilmiön kautta äiti-ilmiöön

Törmäsin mielenkiintoiseen sanaan, Dunning-Kruger-ilmiöön, lukiessani Piippo & Peltolan kirjaa "Kantapään kautta - Kirja rohkeista epäonnistumisista". Mielenkiintoinen kirja muuten, joka kannustaa yrittämään vaikka välillä erehtyisikin.

Suora lainaus kirjasta: "Dunning-Kruger-ilmiöksi sanotaan sitä, ettei tietämätön ymmärrä ymmärtävänsä vähän. Ihminen, jolla oikeasti olisi tietoa, arvioi tietotasonsa tavallista alemmaksi." Siksiköhän mulla on välillä niin tietämätön olo oman alani asioista, vaikka olen opiskellut niitä niin monta vuotta. Ja toisinpäin, ne asiat jotka mielestäni handlaan hyvin - esim. lapsenkasvatus - mitenköhän sen laita on ihan oikeasti? Kas siinä päivän pohdintaa... Tuo oli kyllä niin hyvä sana, että se oli pakko kirjoittaa ylös.

Lapsenkasvatuksessa tulee varmasti tehneeksi jonkinlaisia virheitä, mutta yhtä varmaa on, että tekee jotain oikein. Mietin lasten hoitoon viemistäkin toisaalta kasvatuksellisten riskien hajauttamisena. Hoitaja on ehkä parempi kasvatuksellisesti jossain ja minä taas parempi jossain toisessa asiassa. Ehkä lapsen hoitoon vieminen hajauttaa sitä riskiä, jolla estetään se, että lapsi saisi aina järjestelmällisen epäonnistunutta kasvatusta samassa asiassa. Esimerkiksi hoitaja voi aina revetä, kun lapsi pelleilee pöydässä. Kotona pelleilylle ei kuitenkaan naureta (eipä... no tämä on vaan esimerkki!). Kotona taas saatetaan antaa helpommin periksi lapsen kiukuttelulle, kun taas hoitopaikassa ollaan johdonmukaisempia jne. Näin lapsi oppii käyttäytymään kunnolla ainakin jommassa kummassa paikassa ja saa tietotaitoa siitä, miten pitäisi käyttäytyä. Kuten huomaatte, yritän lievitellä lapsiparkkien käyttöahkeruuden aiheuttamaa hentoista (onneksi vain hyvin hentoista!!) omatunnon kolkutusta :D. Tätä sanotaan kai äiti-ilmiöksi...

Eka harjoittelupäivä takana :)

No niin, eka lyhyt harjoittelupäivä lypsykarjatilalle jäi tänään taakse. Mukava kokemus näin asfaltin kasvatille, vaikka maataloudesta ammattillista kokemusta onkin. Ehdittiin katsomaan hieman lypsyrobottiohjelman toimintaa, laskemaan hiehoja ja tarkistamaan, että niiden korvamerkit olivat paikallaan.

Lypsyrobotin toiminnasta kertova ohjelma kertoi jokaisen lehmän lypsykerroista: Moneltako lehmä on robotilla käynyt, onko lypsy onnistunut, mikä on maitovirtaus, paljonko maitoa on saatu ja kuinka paljon olisi seuraava odotettavissa oleva maitomäärä. Lehmä saa robotilta koneen mittaaman rehuannoksen, joka houkuttelee sen useimmissa tapauksissa itse robotille. Joitakin lehmiä täytyy kuitenkin opastaa robotille tai avustaa lypsyn aikana, jos esim. robotti ei löydä kunnolla utaretta sen poikkeavan rakenteen vuoksi. Onneksi ohjelma kertoo, kuinka kauan viimeisimmästä lypsykerrasta on ja kuinka paljon maitoa olisi odotettavissa, joista vilkaisemalla voi hyvin nähdä mikä lemmuista tarvitsee sillä hetkellä "saattohoitoa" robolle ;). Robotille avustettavat lehmät ovat kaikkien lehmien tapaan omia persooniaan. Jollekin lehmälle riittää, että sitä hiukka kannustaa ylös parresta niin se kipittää jo kiltisti robotille. Toisille reitti täytyy taas opastaa "sorkasta pitäen" loppuun saakka. Jotkut lehmät käyvät robotilla joskus, mutta vitkuttelevat toisena päivänä. Joitakin lehmiä täytyy aina opastaa ja ne on saatettava robolle kolme kertaa päivässä, mikä on suositeltava lypsykertojen määrä päivässä.

Arjen pyörteissä lapsiparkkeja käyttäen ;)

Päivä lähti jälleen käyntiin pääsiäisvapaiden jälkeen. Viikonloppu vierähti mummolassa ja anoppilassa, tyttö nautti kovasti serkkujen seurasta. Vapaan aikana äitikin sai herkutella suklaalla ilman huonoa omaatuntoa, tein itselleni sen verran löysät säännöt kevätkunto-ohjelmaan (Enintään kolme päivää herkuttelua "erikoistilanteissa", pääsiäinen kuuluu ehdottomasti erikoistilanteisiin ;D). Tämän johdosta pystyin lähtemään tänä aamuna hyvällä omallatunnolla salia kohden. Käyn aika usein arkisin salilla. Kuntoilu onnistuu, sillä tytön voi jättää siksi ajaksi salin lapsiparkkiin. Aivan pelastuspalvelu, aamupäivät ovat hieman hiljaisempia ja salilla on vakiohoitaja. Tyttö onkin ollut parkissa jo aika pienestä, jopa puolivuotiaasta lähtien. Viime kesänä lapsiparkki oli nimittäin niin hiljainen viikolla, että tämä oli mahdollista. Tytön temperamentti on myös aika avoin eikä vierastava, joten parkkiin jättö on ollut minulle äitinä suhteellisen helppoa. Joskus tosin huono omatunto pyyhkäisee aivosopukoihin, mutta rauhoittelen itseäni kertomalla että olen kuitenkin tytön seurassa loput 23 tuntia vuorokaudesta. Parkissa on ollut sekin hyvä puoli, että se on kouluttanut MINUA jättämään tytön välillä jonkun muun hoteisiin. Äidin kalvava omatunto on aika voimakas tunne. Ennen lapsen saantia ihmettelin väsyneitä äitejä, jotka eivät pyytäneet hoitoapua. Nyt ymmärrän paremmin, mistä tämä johtui. Mummoloiden sijoittuminen noin 300 km:n päähän on osaltaan kannustanut myös tutkiskelemaan lastenhoitovaihtoehtoja.

Huomenna tyttö jää maksulliseen Mll:n lapsiparkkiin, kun menen tekemään parin tunnin harjoittelua tilalla, josta kerroin aiemmin. Onneksi meille, tämäkin parkki on ollut kyllä yllättävän hiljainen, eikä lapsia ole usein kolmea enempää (vaikka parkki maksaa vain 3 € tunti!). Pari viikkoa sitten tyttö oli yksin parkissa seuranaan KOLME hoitajaa, yksi varsinainen työntekijä ja kaksi harjoittelijaa. Ei ollut aikuishuomiosta pulaa :). Parkki on avoinna arkipäivisin yli 1-vuotiaille lapsille. Toivotaan, että toiminta jatkuu hiljaisuudesta huolimatta mahdollisimman pitkään, sillä tällainen on kyllä monen vanhemmalle erinomainen etu arjen helpottamiseksi. Kiitos Mll, taidanpa maksaa nyt jäsenmaksusi ennen kuin unohdan...

Sujuvaa paluuta arkeen kaikille lukuisille lukijoilleni! ;D