Törmäsin mielenkiintoiseen sanaan, Dunning-Kruger-ilmiöön, lukiessani Piippo & Peltolan kirjaa "Kantapään kautta - Kirja rohkeista epäonnistumisista". Mielenkiintoinen kirja muuten, joka kannustaa yrittämään vaikka välillä erehtyisikin.
Suora lainaus kirjasta: "Dunning-Kruger-ilmiöksi sanotaan sitä, ettei tietämätön ymmärrä ymmärtävänsä vähän. Ihminen, jolla oikeasti olisi tietoa, arvioi tietotasonsa tavallista alemmaksi." Siksiköhän mulla on välillä niin tietämätön olo oman alani asioista, vaikka olen opiskellut niitä niin monta vuotta. Ja toisinpäin, ne asiat jotka mielestäni handlaan hyvin - esim. lapsenkasvatus - mitenköhän sen laita on ihan oikeasti? Kas siinä päivän pohdintaa... Tuo oli kyllä niin hyvä sana, että se oli pakko kirjoittaa ylös.
Lapsenkasvatuksessa tulee varmasti tehneeksi jonkinlaisia virheitä, mutta yhtä varmaa on, että tekee jotain oikein. Mietin lasten hoitoon viemistäkin toisaalta kasvatuksellisten riskien hajauttamisena. Hoitaja on ehkä parempi kasvatuksellisesti jossain ja minä taas parempi jossain toisessa asiassa. Ehkä lapsen hoitoon vieminen hajauttaa sitä riskiä, jolla estetään se, että lapsi saisi aina järjestelmällisen epäonnistunutta kasvatusta samassa asiassa. Esimerkiksi hoitaja voi aina revetä, kun lapsi pelleilee pöydässä. Kotona pelleilylle ei kuitenkaan naureta (eipä... no tämä on vaan esimerkki!). Kotona taas saatetaan antaa helpommin periksi lapsen kiukuttelulle, kun taas hoitopaikassa ollaan johdonmukaisempia jne. Näin lapsi oppii käyttäytymään kunnolla ainakin jommassa kummassa paikassa ja saa tietotaitoa siitä, miten pitäisi käyttäytyä. Kuten huomaatte, yritän lievitellä lapsiparkkien käyttöahkeruuden aiheuttamaa hentoista (onneksi vain hyvin hentoista!!) omatunnon kolkutusta :D. Tätä sanotaan kai äiti-ilmiöksi...
Etkai sä oo kyllästynyt blogeiluun? ;)
VastaaPoista